Lähdimme siis viime torstaina aamuvarhaiseen bussilla kohti Lontoota koulumme International Societyn kanssa. Maksoimme nelipäiväisestä reissusta 99£, joka sisälsi matkat, majoituksen sekä aamiaisen ja buffet-päivällisen jokaiselle päivälle. Kelpo hinta siis, koska pelkästään junamatkoista Manchesterin ja Boltonin välillä saa maksaa kevyesti 100£. Valitettavasti matka ei kuitenkaan ollut ihan sitä, mitä olimme alunperin odottaneet. Reissu oli National Holidaysin järjestämä pakettimatka, jossa meidän kansainvälisesten opiskelijoiden lisäksi muut matkustajat olivat lähes kaikki eläkeläisiä. Ja matkasuunnitelma oli sen mukainen.
Kiertelimme aamukahdeksasta iltakuuteen tukalassa bussissa ympäriämpäri Englannin maaseutua, jotta seniorit saivat kivoja maisemia katseltavaksi. Siis pieniä, kiemuraisia landereittejä, joissa minä matkapahoinvointeineni pidättelin oksennusta. Eikä kuljettajan epätasainen ajotyyli auttanut yhtään. Samaan hengenvetoon todettakoon, että junalla pääsee saman matkan alle 3 tunnissa. Moottoriteitä pitkin myöskin huomattavasti nopeammin. Huh... Pysähdyimme kahdeksi tunniksi pieneen Stamfordin kylään, jossa ei luonnollisesti ollut yhtään mitään. No, illalla sitten saavuimme hotelliimme, joka oli oikein siisti ja mukava. Mutta sijaitsi jossain ties missä keskellä ei mitään Greater Londonin alueella. Ja sielläkin internet oli rikki! Mä olen turhautunut tän maan nettiasioihin niin monta kertaa, että tuntuu, että Suomessa eletään ihan eri aikakaudella. Vodafonen 3G-aluekin on suorastaan surkea eli iPhonellakaan nettiin pääsy on vähän niin ja näin. Suomessa kun pääsee keskellä perämetsääkin nettiin!
Stamfordista |
Noo, päivä sujui oikein mukavasti Oxford Streetin liikkeissä huonosta alusta huolimatta. Shoppailusaldo oli kuitenkin aika pieni. Ihmisiä oli niin valtavasti ja liikkeet olivat niin isoja, ettei väen- ja tavaranpaljoudessa onnistunut muuta kuin väsymään hullusti. :D Ja loppujen lopuksi liikkeet olivat aivan samat kuin kaikkialla muuallakin Englannissa, vain isompina. Toki kalliimpia merkkiliikkeitä löytyi Regent Streetillä, mutta samat Topshopit, River Islandit, Oasikset yms. löytyy Manchesteristakin. Mielenkiintoisina kokemuksina mainittakoon Abercombie&Fitch ja luonnollisesti Victoria's Secret, jotka olivat kuin turistinähtävyyksiä konsanaan. Abercombien hienoutta en ihan ymmärtänyt, vaikka mallipojat toki kivaa katseltavaa olivatkin, mutta Victoria's Secretiltähän nyt oli pakko jotain ostaa, vaikka järkyttävän ylihinnoiteltuja tuotteet mielestäni olivatkin. Hyvän tuoksuisia puteleita odotin eniten, mutta valitettavasti New Bond Streetin liikkeessä ei myyty Fantasies-sarjan tuotteita (joita yleensä turistit mukaansa raahaa), mutta ostin Very Sexy Touch-sarjasta vartalovoiteen ja fragrance mistin (I have no idea, miten ikinä tuun raahaamaan nä kaikki putelit takaisin Suomeen, täällä kun on kertynyt yksi jos toinenkin...).
Oxford Street |
Piccadilly Circus |
Regent Street |
Seuraavakin päivä vietettiin Lontoon ostoskaduilla. Valitettavasti multa jäi nähtävyydet kokonaan nyt näkemättä. Lontoossa kun pitäisi oikeesti viettää huomattavasti enemmän kuin kaksi päivää, jotta oikeesti sais siitä kaupungista kaiken irti. Parin viikon päästä meen uudelleen treffaamaan rakasta neiti I:täni, mut taitaa muissa merkeissä sekin päivä kulua. :D No, täytyy varmaan reissata Lontooseen sit paremmalla ajalla joskus tulevaisuudessa Suomesta käsin. Sen verran kallista sinne meneminen täältä Boltonista kuitenkin on, ettei tän enempää pysty varmaan käymään.
Oxford |
Oxford |
Sunnuntaina sitten hyppäsimme taas bussiin kotimatkalle, tällä kertaa onneksi mentiin kuitenkin moottoriteitä pitkin. Pariksi tunniksi pysähdyimme Oxfordiin, mutta pettymyksemme emme päässeet yliopistolle, vaan pyörimme kaupungin keskustassa. Kävimme vilkaisemassa linnaa ja ostin ostoskeskusesta mulle ja K:lle Oxford Universityn hupparit. Hieno vanha kaupunki joka tapauksessa.
Kotiin saavuttua olin superväsynyt ja sama meininki on tosiaan jatkunut oikeastaan siitä asti. On niin vaikea saada itseään niskasta kiinni. Varsinkin kun odotan yhä enemmän kotiinpääsyä. Enää puolitoista kuukautta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti