keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Bows and ballerinas

Kylläpäs päivät suhahtaa nopeasti ohi rentoilulomani aikana. Mahtaakohan siitä tenttiin luvustakaan tulla mitään tämän jälkeen? Loppuviikko sujuu töiden, leffailun ja vappuvalmistelujen merkeissä. Balettitreeneissäkin on saanut juosta tyllit hulmuen useammin kuin normaalisti, sillä ensi viikolla tanssahdellaankin jo sitten lavalla! Näytöksen lähestyminen tuo ihan uutta jännää fiilistä harjoitteluun, kun viimeistellään koreografiaa, ommellaan pukuja, solmitaan nutturoita ja suunnitellaan meille joutsenille sulkahärpäkkeitä. Ihanaa, että aikuisryhmätkin pääsee nykyään esiintymään. Aion ehdottomasti ottaa baletin rinnalle muitakin tanssilajeja syyslukukaudelle.

Ensi viikko meneekin sitten näytöksen ja viimeisten treenien lisäksi pitkälti juhliessa. Viimeistä opiskelijavappua vietetään pitkän kaavan mukaan kolmipäiväisesti ja aattona tytöt tuleekin tänne mun luokse. Nyt vaan toivotaan aurinkoista säätä!





Kuvina muutama räpsy jostain random päivästä, jolloin ajattelin tehdä day in a life -postauksen, joka sitten jäi vain näihin muutamaan aamun kuvaan ja jonka jälkeen mietin ottaessani kuvaa aamun ruisleivästä, et joo jääköön. Varsinkin ku se aamun ruisleipä varmaan oli sen päivän highlightti. Mut asiasta toiseen, eräänä toisena tapahtumarikkaampana päivänä sain maailman ihanimmalta ystävältäni lahjaksi Ted Bakerin rusettikorvikset, jotka kappas keppanaa matchaavat täydellisesti samaiselta ystävältä saamaani kuulokesuojaan. Niin söpöä, että pakkohan ne on esitellä.



Ja hei, korkkasin tänään baltsukauden! Tärkeä alkavan kesän merkkipaalu saavutettu.


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Saturday outfit

Ai että tä melkein lomailu on mahtavaa! Olen saavuttanut jo huomionarvoista etenemistä How I Met Your Mother maratonissa. Lauantaina kuitenkin juhlin kahden ihanan ystävän synttäreitä ja seuraava tuttu ja turvallinen setti oli päällä.




torstai 11. huhtikuuta 2013

Huhtikuun LivBox

Hola amigos! Eilinen oli mahtava päivä, aurinko paistoi ja kevätfiilis oli huipussaan, kun lähdin toimistolta viimeisen kerran. Ensimmäinen harjoittelujakso ja sitä myöten superhektinen, stressaava ja monella muullakin tapaa rankka 3 kuukautta on nyt takanapäin! Nyt nautin täysin rinnoin pari viikkoa tästä kaikesta vapaa-ajasta. Vielä yksi tentti täytyisi tosin suorittaa ennen kesää, pari projektia tulen varmaan vielä tekemään harjoitteluyritykseen ja töissä tulee tietenkin käytyä tuttuun tapaan. Ja sittenhän olisi opparin vuoro, mutta otan nyt ihan iisisti vähän aikaa. :) 

Mutta asiaan! Huhtikuun LivBox tupsahti postiin eilen ja innokkaasti kipittelin sen sieltä hakemaan. Joten tässä unboxing-video!





Tuotteet siis olivat:

Avène Eau Thermal -terveyslähdevesi: "Terveyslähdevesi kosteuttaa ihoa ja rauhoittaa ärtyneitä kohtia" Olin tästä tuotteesta tosiaan hieman hämmentynyt, mutta koska olin lukenut paljon positiivista palautetta tästä ihmevedestä, lähdin mielenkiinnolla kokeilemaan. Luettuani Avènen oman infolappusen sain hieman paremman kuvan tuotteen käyttötarkoituksista. Tätä voi suihkutella siis paitsi lisäkosteutukseksi päivän aikana ja meikinpuhdistuksen jälkeen myös ärtyneille ongelmakohdille, esimerkiksi karvojen ajelun jälkeen tai auringon polttamiin kohtiin. Kokeilin suihketta eilen illalla kasvojen pesun jälkeen. No, en vielä ollut ihan vakuuttunut, täytynee kokeilla vielä muutaman kerran ja eri tavoilla. Kasvovetenä en huomannut kyllä mitään erityistä kosteutusefektiä, oikeastaan suihke tuntui jopa kuivattavan ihoa, mutta en ehkä antanut sen vaikuttaa tarpeeksi kauan. Don't know, luulenpa, että tälle kaverille tulee ennemmin käyttöä kesäkuumalla virkistävänä freesauksena rantsulla.

Simple Silmämeikinpuhdistustyynyt: Näitä on pitänyt ostaa jo monta kertaa ja mahtavaa, että lappuset löytyivätkin nyt boksista. Myös näitä kokeilin eilen ja toimii oikein hyvin!

Clinique High Impact Mascara: Vannon tämän ripsarin Extreme Volume -version nimeen, joten tuskinpa tälläkään kauhean väärin voi mennä. Tuuheutta ja pituutta sekä intensiivinen väri, erittäin jees! Osalla boksista on löytynyt tämän tilalla Cliniquen All About Eyes Rich -silmänympärysvoide.

Paese Luomiväripaletti, 205 Retro Style: Paletti oli pieni pettymys, mutta täytyy vielä kokeilla sävyjä luomilla kunnon pohjustuksella. Shimmerisiä ja suht kevyt pigmentti, mutta kostealla siveltimellä luvataan intensiivisempää tulosta. Maanläheisiin sävyihin tottuneelle vaan kyseiset värit ei ihan kolahtaneet.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Katkarapuleipäset

Pistimme brunssin pystyyn vähän aikaa sitten tyttöporukkamme kanssa synttäreiden kunniaksi ja itse toin brunssille katkarapuleipäsiä, joiden reseptin bongasin Liemessä-blogista. Mikä tahansa pikkukiva, jossa on sana 'leipänen', kuulostaa jo tarpeeksi fiiniltä neitien supertrendikkääseen brunssihetkeen. Ei välttämättä estetiikan riemuvoitto, mutta leipäset oli helppo ja nopea tehdä ja toimii välipalanakin mainiosti. Ja hyvää on!


Katkarapuleipäset (25 kpl):

Ruisnappeja
150 g katkarapuja
2-3 kypsää avokadoa
(Tuoretta tilliä)
Puolikas kermaviilipurkki
Puolikas sitruuna
Suolaa

Ravut ja avokadot pieniksi kuutioiksi ja sörsselit sekaisin. Avot.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Maaliskuun suosikit

Heippa ihmiset! Tässä maaliskuun kosmetiikan suosikit -video.





Tuotteet:

- Biotherm Oil Therapy vartalovoide ja suihkugeeli
- Zaija vuohenmaito päivävoide
- Yves Rocher Hydra Végétal tehokosteuttaja kasvoille
- Gina Tricot kynsilakka, sävy Cream
- RealTechniques Expert Face Brush
- Rimmel Lasting Finish by Kate huulipuna, sävy 13