sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Sparkles in your eyes

Sunnuntai, ihana vapaapäivä. Vihdoinkin tämäkin stressiviikko on saatu päätökseen! Tämä viikko oli täynnä känkkäränkkää, mielensäpahoittajia ja koulutehtävien naputusta viimeisellä minuutilla. Mikä siinäkin on, että kaikki ikävä on koottava siihen viimoiseen mahdolliseen hetkeen? Mutta tänään sain tosiaan nukkua pitkään ja herätä ilman herätyskelloa, syödä rauhassa viikonloppuaamiaista, datailla ilman morkkista, siivota kunnolla ja lopuksi käytiin vielä nauttimassa äidin luona ihanaa ruokaa.

Yksi kevään kurssi on nyt kunnolla suoritettu loppuun ja enää kaksi jäljellä. Harjoittelussakin mennään jo puolessa välissä. Aijon pitää parin viikon aivoloman sen jälkeen ennen kuin käyn opinnäytetyöni kimppuun. Alan kyllä olla yhä enemmän ja enemmän innoissani aiheestani, joten kirjoittamiseen ryhtyminen ei yllättäen ihan niin kamalalta enää tunnukaan. Saada nähdä mikä fiilis on sitten, kun oikeasti alan hommiin.


Jakku Vero Moda / Toppi Vero Moda / Housut Dr Denim




Muutamat viime viikon kosmetiikkaostokset. Tarvitsin uuden eyeliner, joten aika summanmutikassa nappasin mukaan Maybellinen Liner Expressin. No arvatkaa vaan kiinnitinkö huomiota, että kyseessä oli jokin Diamonds-versio eli sävyssä on mukana pieniä glitterhileitä! En tosiaan kaipaa eyelineriini mitään hemmetin hileitä (kuka niitä kaipaa?), voi että ärsytti, kun huomasin tän mokan. Glitterit ei onneksi olleet mitään hälyttävän näkyviä, muttei kovin kummoinen eyeliner ollut muuteenkaan. Huti! Seppälästä kävin täydentämässä Wettarien kynsilakkakokoelmaani sävyllä Candy-licious, joka näkyy kynsissä ylempänä. Ihanan karkkipinkki sävy kevääseen! Oon pitkään halunnut kokeilla Maybellinen Falsies ripsaria, jota monet YT gurut hehkuttavat henkeen ja vereen, mutta pakko sanoa, etten kyllä tästäkään ollut kovin vakuuttunut. Drugstore ripsariksi ihan ok, muttei mielestäni maineensa arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti