torstai 20. syyskuuta 2012

First impressions

Niinpä se ensimmäinen viikko Englannissa vierähti nopeasti! Lauantaina aamuvarhaisella raahasimme vaivoin omaisuutemme tänne Boltoniin ja avainten haun jälkeen kipitimme koululle ilmoittautumaan. Ensivaikutelmat olivat aika karut ja on ehkä edelleen. Bolton on aikamoinen tuppukylä, ruma teollisuuskaupunki. Palvelut on minimissään. Pubeja löytyy joka kulmasta, mutta kunnon ravintolaa etsimme varmaan tunnin verran. Lopulta päädyimme Mäkkäriin kysymään, josko sellaista tästä kaupungista löytyisi ja vastaukseksi saimme vain kiinalaisen buffetin! Lopulta kyseinen Chinese Buffet itseasiassa osoittautui ihan kelpo mestaksi.

Yliopistoalue on ihan ok, mutta asuntola on aikamoinen räkälä. Varsinkin kun on tottunut asumaan omassa, siistissä city-yksiössään, on muuttos aika iso. Jaamme flatin kuuden tytön kanssa, jotka onneksi kaikki ovat kivoja tyyppejä. Monet ovat nuoria freshmenejä ja näin Fresher's weekin aikaan bassot jytisee aamuöisin ja kaljatölkkejä löytyy rappukäytäviltä (ei muuten kyllä tunneta kierrätystä ainakaan tässä asuntolassa). Joidenkin mielestä oli myös hauskakin idea laittaa palohälytys soimaan kolme kertaa yhden yön aikana, jolloin koko rappu sai yöpukusillaan hytistä pihalla sateessa. Vartijoilla on varmaan kivaa. Kaikki on vähän repsallaan, huoneet haisee tunkkaiselle, vessat ei vedä, peitto ei hengitä yhtään jne. No kaikkeen tottuu! Se on näin markkinointi-ihmisenä mainittava, että sekä asuntolassa että koululla että baareissa uusille opiskelijoille tungetaan kaikenmoisia goodie bagejä käteen, josta löytyy erilaisia tuotenäytteitä aina hajuvesistä pussiaterioihin. Tämä pitäisi tuoda Suomeenkin! Mä varaan idean!

Näkymä juna-asemalta oli hämäävästi melkein kuin Manchesterin katedraali. Todellisuus paljastui kuitenkin aika nopeaan.
Orlando Village, asuntola-alueemme.
Huonetta, jota tekisi mieli edes yrittää sisustaa vähän kivemmaksi, muttei taida olla mitään järkeä tuhlata siihen rahaa kolmen kuukauden takia. Mutta löysin söpön mukin pensseleille!

Tämä ensimmäinen viikko on tosiaan Fresher's week eli opiskelijabileitä on jokaiselle päivälle. Eihän me konkarit enää jakseta joka ilta riekkua ja voi että, kyllä nä 18-kesäiset, ekaa kertaa kotoa pois muuttaneet, aika nuorilta tuntuu. Onneksi pienten alkuvaikeuksien jälkeen tutustuimme muutamiin vaihtareihin ja löysimme koululta retkiä ja tapaamisia järjestävän international societyn, joten kyllä täältä niitä hyviäkin tyyppejä löytyy. Sinänsä englantilaiset ovat hyvin kohteliaita ja ystävällisiä, mutta jotenkin se ystävällisyys on aika pintapuolista. Paikallisia ei tunnu hirveästi kiinnostavan tutustua sen enempää, kun kuulevat meidän olevan muualta, mutta tämä nyt vain ensimmäisen viikon mututuntumalta. Baarielämä on aika erilaista, tyttöjen pukeutuminen on aikamoista katseltavaa... Jersey Shore-meininkiä. Eikä kukaan käytä ulos mentäessä takkia ulkona, vaikka on ihan yhtä kylmä kuin Suomessa! Alan tuntea itseni ihan täti-ihmiseksi!

Lauantain bileistä. Opiskelijayhdistyksellä on oma Loft Bar koululla.
Heti sunnuntaina tietenkin kuutioon! Paj rabarberg <3
Ostin University of Bolton-hupparin muistoksi opiskelijayhdistyksen ylläpitämästä kioskista/kaupasta (taas kerran hyvä idea!)

Tiistai-illan lookia. Hankin vihdoin hiusdonitsin, jolla saa tehtyä nutturan niin paljon helpommin.

Löysin kuin löysinkin sushia juurikin siitä kiinalaisesta buffetista. Ei oo Kadon veroista, mutta kelpaa pahimpaan puutteeseen.
Koulua on naurettavan vähän, vain 6 tuntia viikossa! Päätimme valita vain kaksi kurssia (paikalliset tekee kolme yhdessä trimesterissä) eli yhteensä 20 op. Eli luennoilla ei paljoa istuta, mutta itsenäistä opiskelua on enemmän kuin Suomessa. Tänään olin ensimmäisellä Marketing Strategy-kurssin luennolla, joka vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta paketilta. Ryhmä oli todella pieni ja opettaja supermukava, joten kurssista tulee varmasti antoisa. Opettaja oli itseasiassa ollut Helsingissä töissä puolivuotta ja yritti jopa hieman puhua suomea ja kehui suomalaista jonotusjärjestelmää tehokkaaksi (?)! Kolmen tunnin opetussessiot täällä jakautuvat aina tunnin teorialuentoon ja kahden tunnin seminaariin/tutorialiin, eli jonkinlaiseen keskustelutilaisuuteen. Opettajamme kuitenkin ilmeisesti suosii vähän vapaampaa opetustapaa, samantyyppistä kuin Suomessakin markkinoinnin tunneilla, eli luennoinnin ja keskustelun sekoittamista, joka pienryhmässä hyvin toimiikin. Huomenna sitten Marketing Managementia.

6 kommenttia:

  1. Ihana sormus :) T: äippä

    VastaaPoista
  2. Vilmaaa! Viimeinkin järjestin aikaa itselleni ja luin sun blogin. Se on tosi hieno ja kirjotat niiiiin hyvin. On ikävä teitä tyttöjä, toivottavasti siellä on hauskaa!
    Keep on blogging!
    -Karo

    VastaaPoista
  3. Vitsit sulla on kiva blogi! Mä niin tykkään just lukea tämmösiä ja etenkin sulla on vielä kosmetiikka postauksia :)

    VastaaPoista